No tietenkin se, että lapsen reisiluu pääsi pois lonkkamaljasta. Erittäin puhtain paperein selvisi peräti 8. lääkärintarkastuksesta

Voitte vaan kuvitella horjuuko usko eritoten tk-lääkäreihin

Vauvana hän oli oikein äitin sylivauva. Lattialla ei ollut yhtään kivaa, paitsi sitten kun oppi istumaan.

Ensimmäisen kerran hän kääntyi vatsalta selälleen 4,5kk iässä. Seuraavan kerta olikin vasta seitsenkuisena. Äitinä minua alkoi huolestuttamaan, hän ei meinannut millään saada vauhtia kääntymiseen. Esikoinen teki kaiken "oppikirjojen mukaan". Meitä rauhoiteltiin että kaikki kehittyvät aikanaan.

Ryömimään lähti 9,5kk iässä, sekin oli vielä "normaalia".

- Ryömiminen oli alkuun sellaista että veti käsillään itseään. Sitten tuli vasen jalka mukaan vauhtia potkimaan. Oikea pysyi koko ajan perässä suorana, tämä on tyypilistä toispuoleisessa lonkkaluksaatiossa. Vaan eipä siinä mitään, kunhan eteenpäin pääsi, oli tärkeintä.

Konttaaminen tuli kuvioihin 11,5kk iässä. Yksivuotissynttäreillä tyttö ei vielä ollut kertaakaan noussut jaloilleen, polviseisontaan ainoastaan.

Ensimmäinen seisomaannousu oli päälle vuoden ikäisenä, siinä vaiheessa isosiskonsa oppi jo kävelemään.

Kiinnitimme huomiota vasemman jalkaterän asentoon (terve jalka). Aikamme seurattua varasin neuvolaan lääkäriin ajan, tällöin tyttö oli 1v3kk. Hän käveli talutettuna ja tykkäsi seisoa.

Neuvolassa jalkaa katsottiin ja lääkäri teki lähetteen lastenkirurgian poliklinikalle. Siellä jalka tutkittiin kliinisesti ja lopuksi vielä röntgenissä.

Kirurgi kertoi jalan olevan kampura, ja tarvitsevan ainakin 3 kuukauden kipsihoitoa. Uusi aika saatiin viikon päähän jolloin menimme kuulemaan röntgenin tulokset.

Heti sisälle päästyä kirurgi pahoitteli viime kertaista erehdystään, oli kuvitellut jalan taipuvan sisäänpäin eikä ulos niin kuin se oli

Syvä huokaus... Ei kipsausta...! Hoitona kävelyä ilman kenkiä sisällä ja varpailleen nousua jotta latuskajalka vahvistuisi.