Kieltämättä, lonkkaluksaatioon liittyvät asiat ovat alkaneet unohtumaan..

Tytär ei puhu enää päivittäin sairaalasta, leikkauksesta, kipsistä eikä edes pelleistä! Sairaalaklovnien nimet ovat jo unohduksissa. Puhelimessa täytyy tosin välillä kertoa mummolle miten Matkimus lensi käytävään (puhalluksen voimasta)

Toki hän kyselee silloin tällöin koska mennään sairaalaan. Ei meinaa millään tajuta ettei piiiiiitkään aikaan, vasta kun tuleva kesä on ohi

Tyttären kävelykin on muuttunut koko ajan paremmaksi. Jalat eivät ole levällään, ja tulee normaalia lonkan koukistusta.

Keittiön pöydän äärellä istuu tuolissa vieläkin jalat harallaan, ehkä se on vielä luontaisempi asento

**********

Itselläkin luottavaisempi mieli tyttösen tulevaisuudesta lonkan suhteen!

Vahinkoilmoituksen kuittihärdellistä ei ole tullut vielä vastausta. Pian saavat lisää selviteltävää, kun viimeisimmän osastokäynnin kuitit lähtevät eteenpäin